sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kylän yhteinen joulujuhla Vilskan tuvalla





Tänään oli Koittilan seudun kyläseuran järjestämä Vilskan tuvan joulujuhla herkkujen ja musiikin äärellä. Riisipuuro luumukeittoineen oli herkullista, samaten torttukahvit maistuivat hyvin. Musiikkia juhlaan toi Matti Inkinen, joka sekä esitti jouluisia lauluja että veti yhteislaulua. Myös osa Koittilan muskarin pienistä esitti tonttuleikin ja jännitystäkin oli luvassa sillä paikalle saapui itse joulupukki jakamaan lahjapusseja sekä laulamaan joululauluja. Tunnelma oli lämmin ja paikalla oli noin 70 kävijää. Kiitos kaikille kävijöille sekä järjestäjille. Ja tunnelmallista joulun odotusta kaikille!